Minulta kysytään usein mitä sinä maalaat? Valitettavan usein joudun sanomaan "en tiedä koska en ole nyt työhuoneellani". En haudo päässäni tulevia töitä, enkä juuri suunnittelekaan. Musiikin voin kuulla ja jäsennellä ajatuksissani, mutta kuvan näen vasta sen valmistuttua. En aisti rytmiä väriä tai aikaa etukäteen samalla tavalla kuin musiikissa.
Lapsena leikattiin jouluna silkkipaperista tähtiä ikkunaan. Mitä enemmän uskalsi leikata taitettua silkkipaperia sen hienompia kuvioita syntyi. Paperin avaaminen ja lopputuloksen katseleminen ja ihasteleminen oli aina yhtä jännittävää. En muista yhtään valmista kuviota, mutta tähtien tekemisen muistan, joka oli sittenkin tärkeämpi kuin lopputulos.
Samalla tavalla aloitan uuden kankaan tai arkin kun aikanaan silkkipaperin.
— Markus Salmela